Majakkavaihtoehto: Metsäyritys

Tarpojat perustavat oman metsäaiheisen yrityksen, keksivät sille nimen ja laativat logon. Tarpojat ottavat roolit yrityksen omistajina sekä työntekijöinä ja harjoittelevat yrityksen rekisteröimistä. Tarpojat ideoivat ja suunnittelevat oman tuotteen metsästä saatavista raaka-aineista ja toteuttavat prototyypin, joka esitellään markkinoille. Esittely voidaan toteuttaa retkellä, kokouksessa tai esimerkiksi koko lippukunnan yhteisessä tapahtumassa tai juhlassa.

Majakkavaihtoehto: Näyttely

Vartio suunnittelee ja toteuttaa taideteoksia ennalta valitun teeman mukaisesti. Vartio järjestää taideteoksistaan näyttelyn. Vartio markkinoi järjestämäänsä näyttelyä ulkopuolisille.

Majakkavaihtoehto: Oscar Gaala

Tarpojavartio suunnittelee ja toteuttaa tekemänsä käsikirjoituksen pohjalta lyhyen elokuvan. Jokainen tarpoja osallistuu elokuvan suunnitteluun, kuvaamiseen ja editointiin. Vartio esittää valmiin tuotoksen yleisölle.

Majakkavaihtoehto: Roolipeli

Tarpojavartio järjestää itselleen roolipelin tai -leikin. Tarpojat, vartionjohtaja ja luotsi eläytyvä ennalta annettuun rooliin koko tapahtuman ajan. Vaikeusastetta voi vaihdella riippuen tapahtuman ennakkosuunnittelusta ja siitä, miten tarkkaan haluaa pysyä valmiissa käsikirjoituksessa. Vinkkejä erilaisiin roolipeleihin löytyy muun muassa Lounais-Suomen Partiolaisten luovuus-majakan ideavihkosesta http://www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/system/files/Sivu/1061/tarpojien_luovuusmajakka_pdf_4ae95d4a54.pdf.

Majakkavaihtoehto: Lippukuntalehti

Tarpojavartio tekee yhden numeron lippukuntalehdestä yhdessä päätoimittajan kanssa. Vaihtoehtoisesti vartio voi tehdä oman lehden.

Johtamis- tai vastuutehtävä: Luovuus

Tarpoja toteuttaa yksin tai yhdessä parinsa kanssa tilapäisen ja ohjatun johtamis- tai vastuutehtävän ryhmässä tai ryhmän ulkopuolella ja saa palautetta tehtävän tekemisestä. Tarpoja saa tukea tehtäväänsä vartionjohtajalta tai aikuiselta.

Suhde ympäristöön: Teemaretki

Tarpojavartio suunnittelee ja osallistuu jonkin teeman ympärille toteutettuun retkeen. Retki on vähintään yhden yön mittainen.

Suhde toiseen: Leikinjohtaja

Tarpojat toimivat vuoron perään leikinjohtajina. Jokainen opettaa vuorollaan yhden leikin joko omalle vartiolleen tai nuoremmille ryhmille. Samalla tarpojat oppivat uusia leikkejä.

Ilmaisu

Tarpojat harjoittelevat esityksen joko koko vartion kesken, yksin tai pareittain, ja esittävät sen yleisölle esimerkiksi iltanuotiolla retkellä, lippukunnan joulu- tai kevätjuhlassa tai osaston kokouksessa.