Toteutusvinkki 1

Sudenpennut valavat kynttilöitä. Valamiseen tarvitaan välineiksi kuumuutta kestäviä muotteja (esimerkiksi kuppeja tai hillopurkkeja), grillitikkuja tai sukkapuikkoja, kynttilänjämiä tai kynttilämassaa, (kynttiläväriä), sydänlankaa, rautalankaa tai poltettujen tuikkukynttilöiden metallisia sydänlankapyörylöitä sekä kattila ja kansi,

Kynttilöiden valmistukseen tarvitaan kynttilämassaa (sitä voi sulattaa vanhoista kynttilöistä tai ostaa kaupasta). Massa sulatetaan vesihauteessa, koska se syttyy palamaan liikaan kuumentuessaan. Sulatuksessa voi käyttää apuna vanhaa kattilaa tai säilykepurkkeja. Sydänlanka mitataan noin viisi senttiä pidemmäksi kuin muottina toimivan kupin syvyys. Lanka pujotetaan läpi vanhasta tuikun tai rautalangasta tehdystä metallituesta. Toinen pää langasta kierretään ja kiinnitetään tikun ympärille. Metallituen tarkoitus on pitää lanka muottikupin pohjassa, tikku puolestaan kannattelee langan toista päätä pinnalla.
Sulanut kynttilämassa kaadetaan muottiin. Se kannattaa kaataa esimerkiksi sanomalehden päällä, jotta mahdolliset roiskeet eivät sotkisi paikkoja. Kynttilän täytyy jähmettyä noin puolen vuorokauden ajan. Kun tikku on poistettu, on kynttilä valmis.
Yli jäänyttä sulaa massaa ei saa kaataa viemäriin, vaan sen pitää antaa jähmettyä. Palaset voidaan käyttää uudelleen tai ne voidaan heittää sekajätteen joukkoon.