Suojelusenkeli

Pohdimme, milloin elämässämme on tapahtunut jotain, missä suojelusenkeli on tuntunut olevan läsnä. Elämässä on tilanteita, joista selviäminen on hiuskarvan varassa. Ongelmia, joihin ei tunnu löytyvän ratkaisua. Kuitenkin asiat selviävät, ja tällöin puhutaan johdatuksesta, varjeluksesta, kohtalosta, karmasta, jostain suuremman puuttumisesta elämäämme. Luotsi jakaa jokaiselle suuren paperin ja kertoo aluksi jonkin käsittämättömän tarinan omasta elämästään. Hän pyytää vartiolaisia sulkemaan silmät tarinan ajaksi ja kehottaa tarinan jälkeen vartiolaisia piirtämään jonkun vastaavan tilanteen omasta elämästään. Lopuksi työt esitellään toisille.

Taitoalueet

Itsestä huolehtiminen, Katsomustaidot,

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Kasvatustavoitteet

Maailmankatsomus,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kesto

-,

Aktiviteetin yläkäsite