Sisäkkäiset ympyrät

Tarpoja harjoittelee vuorovaikutustaitoja.

Tarpojat jakaantuvat pareittain sisä- ja ulkorinkiin. Johtaja antaa pareille aiheen, josta heidän tulee keskustella esimerkiksi minuutin verran. Ajan kuluttua umpeen johtaja antaa merkin, jolloin ulkoympyrässä olijat liikkuvat yhden ihmisen verran oikealle. Johtaja antaa uuden keskusteluaiheen. Näin jatketaan, kunnes kaikki ulkoympyrän jäsenet ovat puhuneet kaikkien sisäympyrän jäsenten kanssa.

Taitoalueet

Vuorovaikutustaidot,

Johtamistaito

Vuorovaikutustaidot,

Johtajan tehtävät

Johtaja miettii etukäteen sopivat keskustelunaiheet omalle ryhmälleen. Keskustelun aiheiksi kannattaa miettiä tarpojia kiinnostavia, mielipiteitä herättäviä, ajankohtaisia aiheita.

Kasvatustavoitteet

Ihmissuhteet,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kolo,

Kesto

15min,

Aktiviteetin yläkäsite