Keskusteleva media

Vaeltaja tunnistaa mediassa keskustelevien käyttämiä vaikutuskeinoja ja käyttää niitä itse. Hän käyttää lähde- ja mediakritiikkiä tarkastellessaan keskustelukumppaneidensa esittämiä väitteitä sekä varmistaakseen omiensa paikkansapitävyyden. Vaeltaja käy keskustelua mediassa toisten ihmisten näkemyksiä kunnioittaen ja oman kantansa perustellen.

Vaeltaja tutustuu johonkin mediassa käytävään keskusteluun. Hän tarkkailee keskustelussa käytettäviä ilmaisukeinoja ja pohtii niiden etuja ja haittoja. Vaeltaja tutustuu asiallisen vaikuttamisen keinoihin ja selvittää luotettavia tiedonlähteitä keskustelua varten. Vaeltaja osallistuu mielipiteiden vaihtoon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa harjoitellen samalla oppimaansa.

Taitoalueet

Medialuku, Vaikuttaminen, Viestintä, Vuorovaikutustaidot,

Johtamistaito

Vuorovaikutustaidot,

Johtajan tehtävät

Vartionjohtaja auttaa keskusteluaiheen valinnassa. Hän voi esimerkiksi koota etukäteen infoa puhutusta aiheesta eri medioista. Luotsi osallistuu mahdollisuuksien mukaan keskusteluiltaan. Hän voi esittää pohdintoja herätteleviä ja provosoiviakin kysymyksiä illan aikana. Luotsin on erityisesti hyvä huomioida, että jo ryhmän sisäiset mielipiteet voivat olla erilaisia ja tällöin lähde- ja mediakriittisyyttä voi päästä testaamaan myös livenä.

Kasvatustavoitteet

Ihmissuhteet,

Pakollinen

0

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kämpällä, Kololla, Kotona, Vierailukohteessa,

Kesto

A muutama tunti,

Aktiviteetin yläkäsite