Seikkailijan liikunta

Seikkailija saa vahvistusta terveille elämäntavoille.

Seikkailija osallistuu partiossa liikunta- tai urheilutapahtumaan tai lisää liikuntaa arkeensa ja seuraa elämäntapojaan.

Taitoalueet

Itsestä huolehtiminen,

Johtamistaito

Johtajan tehtävät

Sammon tehtävänä on kannustaa, rohkaista ja olla esimerkkinä. Tämän aktiviteetin voi joukkue toteuttaa yhdessä tehden tai sitten jokainen kotona esimerkiksi viikon ajan liikkumalla. Tällöin kuitenkin kyseisen viikon jälkeen on hyvä pysähtyä yhdessä miettimään, miten viikko sujui. Vartionjohtajan tehtävänä on kannustaa seikkailijoita ja olla itse esimerkkinä. Sammon ja vartionjohtajan on syytä muistaa, että kaikkien koululiikuntakokemukset eivät välttämättä ole positiivisia, joten pyri tekemään partioliikkumisesta toisenlaista! Yksi partion kasvatustavoitteista on ohjata partiolaisia terveisiin elämäntapoihin. Vaikka partio ei urheiluseura olekaan, pitää ulkoilua ja liikuntaa tarjota lapsille ja nuorille partio-ohjelman osana. Tarkoituksena on, että partiossa panostetaan myös fyysiseen kuntoiluun ja opetetaan terveitä elämäntapoja. Partiossa liikunnan tarkoitus on olla monipuolista - seikkailijoista ei siis ole tarkoitus kasvattaa yhden lajin taitajia, vaan tarjota nautinnollisia hetkiä liikunnan parissa luonnossa.

Kasvatustavoitteet

Terveys ja turvallisuus,

Pakollinen

1

Ryhmäkoko

Pentueessa tai vartiossa,

Paikka

Kämpällä, Kololla, Kotona, Metsässä, Ulkona, Vesillä, Vierailukohteessa,

Kesto

A pitkäkestoinen,

Aktiviteetin yläkäsite