Luontoselostaja

Ympäristön havainnointi on kuin urheilun selostamista. Nimeämme jonkun vartiomme jäsenistä selostajaksi, joka saa mukaansa puhelimen ja lähtee lähiympäristöön. Löydettyään sopivan paikan hän soittaa vartiolleen ja kaiutinominaisuus laitetaan päälle. Selostajan tehtävänä on kertoa kaksi minuuttia ympäristössä tapahtuvista asioista puhelimen toisessa päässä olevalle muulle ryhmälle. Vartionjohtaja toimii kellottajana. Havainnoija voi kertoa esimerkiksi viisi asiaa ihmisistä ja viisi ympäristöstä (esim. äänet, hajut, tunnelma). Kun kaksi minuuttia on kulunut, selostaja palaa takaisin ja tehtävä puretaan miettimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Missä selostaja oli? Millaisia asioita ryhmä sai selostajan havaintojen perusteella selville? Mikä jäi epäselväksi? Millaisiin asioihin selostaja oli kiinnittänyt huomionsa?

Lähde: Uteliaammin, rohkeammin, hauskemmin! (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus)

Metsien suojelu

Seikkailijat selvittävät ihmisten vaikutuksia metsäluontoon ja osallistuvat pienillä tai miksei suuremmillakin teoilla suojelutyöhön ja monimuotoisuuden ylläpitoon.

Luonnon monimuotoisuutta on suojeltava ja ylläpidettävä, jotta elämän edellytykset maapallolla voidaan turvata. Suojelua tarvitaan, sillä monet eliöt ja elinympäristöt ovat uhanalaistuneet ihmisen aiheuttamien haitallisten muutosten vuoksi. Luonnon monimuotoisuutta turvataan rauhoittamalla luonnonsuojelualueita sekä suojelemalla luontotyyppejä ja eliölajeja. Monipuoliset ja luonnoltaan monimuotoiset metsät ovat se ekologinen perusta, jolle kaikki metsien hoito ja käyttö rakentuvat. Monimuotoisuuden turvaaminen on osa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Metsät ovat ensisijainen elinympäristö yli kolmasosalle maamme uhanalaisista lajeista.

Metsäiset tuotteet

Metsäala on eri muodoissaan merkittävä elinkeino. Metsäteollisuus tuo merkittävän osan suomalaisten hyvinvoinnista hyödyntämällä kestävällä tavalla uusiutuvaa ja ainoaa strategista luonnonvaraamme, metsää. Metsäala tuottaa yllättäviäkin tuotteita ja ratkaisuja tulevaisuuden ongelmiin. Lisäksi kestävän kehityksen mukaisesti uusiutuvasta raaka-aineesta tuotetut tavarat ovat huomattavasti parempi ratkaisu kuin uusiutumattomat. Aktiviteetissa tutkitaan erilaisia puusta valmistettuja tuotteita.

Unelmiemme metsä

Minkälaisessa metsässä tykkäisit liikkua? Seikkailijat laativat kuvauksen unelmien metsästä maalaamalla, piirtämällä, askartelemalla tai kuvaamalla video. Alustana voidaan käyttää esimerkiksi lakanaa, pahvia tai vaikkapa vanerilevyä.

Vuollaan tuohta!

Seikkailija valmistaa leiri-/ retkioloissa käyttöesineen puumateriaalista tai erilaisista luonnonmateriaaleista aitoon tarkoitukseen valiten tarkoituksenmukaisen puuraaka-aineen. Samalla seikkailijat opettelevat tarvittavien työkalujen käyttöä.

Erilaisten pienten leirirakennelmien tekeminen on hyvä ja hyödyllinen tapa opetella puumateriaalien ominaisuuksia rakennusmateriaalina.

Puuta, mutta myös ihan muuta

Nyt tutustutaan metsän antimiin! Aktiviteetissa seikkailijat tunnistavat ja keräilevät erilaisia metsän antimia. Näitä voivat olla esimerkiksi marjat, sienet, jäkälät tai villiyrtit.

Metsän kiertokulku

Aktiviteetissa retkeillään metsässä ja etsitään erilaisia metsän kehitysvaiheita. Seikkailijat tutustuvat metsän kiertokulkuun ja erilaisiin metsiin. Miten talousmetsä eroaa luonnontilaisesta metsästä?

Metsätyyppejä etsimässä

Lähdetään metsäretkelle ja havainnoidaan metsää hieman uudella tavalla. Tässä aktiviteetissa opetellaan tunnistamaan metsäkasveja ja tunnistamaan erilaisia metsätyyppejä. Tärkeintä aktiviteetissa on oppia, että metsässä on paljon sisäistä vaihtelua. Yhdellä hetkellä saatatte olla koivuvaltaisessa metsässä ja seuraavassa taas mäntyjä on joka puolella. Mitä eroa näillä kahdella paikalla olikaan?

Metsäiset ammatit

Metsäala on eri muodoissaan tärkeä elinkeino. Tässä aktiviteetissa tutustutaan metsäalan ammatteihin ja työvälineisiin. Seikkailijat selvittävät mitä metsäsektorin ammatteja omalta kotipaikkakunnalta löytyy. Perinteisten paperitehtaan työntekijöiden ja metsureiden lisäksi metsäteollisuudessa tarvitaan metsäkoneen- ja puutavara-autonkuljettajia sekä esimerkiksi puurakentamisen, prosessiteollisuuden, biotuotetekniikan, kemiantekniikan, muotoilun, viestinnän ja kaupallisen alan koulutettuja ammattilaisia.

Puuenergia

Seikkailijat kokeilevat eri puulajien (ja erilaisen puumateriaalin, hakkuujätteen ym.) ominaisuuksia polttopuuna. Eri materiaalien lämpöarvoja vertaillaan kokeellisesti tutkimalla, kauanko aikaa kuluu vesilitran keittämiseen eri polttomateriaaleilla.